Sivut

perjantai 17. toukokuuta 2019

Eurovision 2019

Darude. Oli kyllä kovat odotukset. Nyt jos ei koskaan ni soundi ois ainaki kohillaan! Ekana ilmesty Relace Me ja ajattelin jo sillon, että ei. Ei jumalauta. Annoin ajan kulua ja kuuntelin kaikki biisit kun ne oli ilmestyny. Tykästyin Look Awayhin, jää soimaan päähän. Superman biisin poistin jo heti mahdollisista biiseistä, ei ollut oikeen mistään kotosin. Jännästi kuitenkin Relace Me nousi suosikiksi. Suurimmaksi osaksi sen takia, että Daruden "ääni" kuuluu siinä mielestäni parhaiten. Toki se kuuluu Look Awayssa, mutta jää selkeästi enemmän laulun alle. Oli silti järkytys, ettei Suomi päässy finaaliin.


Darude feat. Sebastian Rejman - Release Me


Darude feat. Sebastian Rejman - Look Away 

Ensimmäisestä semifinaalista pääs aika hyvin jatkoon ne mistä tykkäsin. Eli Viro, San Marino ja Australia. Viron kappale, on ehkä semmonen radiokappale, jonka en kuitenkaan usko kauheen hyvin sijottuvan. San Marinon kappale, taas jää päähän soimaan. Ihmettelen kovasti, jos ei tuu saamaan finaalissa pisteitä. Lava showsta varmasti paljon kiinni, miten pärjää. Australian kappale nous heti suosikiksi kun näitä kappaleita kuuntelin. Täydellinen viisuihin. Kappale, joka kaipaa ton lava esiintymisen. Ihmettelen kovasti, jos ei oo top kolmessa.
Ainoo minkä olisin halunnu vielä finaaliin (Suomen lisäksi) oli Montenegro.


D mol - Heaven (Montenegro)

Toisessa semifinaalissa tippu kanssa yks josta tykkäsin kovasti eli Moldova. Norjan kappale meni jatkoon, josta tykkäsin. Sitten Sveitsin kappale, tanssi biisi, jossa on jotain tosi tuttua mutta en oo saanu päähäni, että mitä? Ja tottakai Rutosin kappale on mainittava, jossa kanssa jotain tuttua? Can't stop the feeling vipa? Eipä näistä kappaleista sen enempää.


Anna Odobescu - Stay  (Moldova)

Suoraan jatkoon päässillä mailla ei mun makuun oikeen ole kappaleita, muuta kun Iso-Britannialla, jonka uskon kovasti pärjäävän. Tän vuoden kappaleista on tosi vaikeeta yrittää miettiä top kolmosta. Vahvasti uskon Australiaan ja  Iso Britanniaan. Jos ihan pakko ois kolmas laittaan niin ehkä se sitten olisi Viro. 


Kate Miller-Heidke - Zero Gravity (Australia)


Michael Rice - Bigger Than Us (Iso-Britannia)

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Kuulumisia

Siitähän on aikaa kun viimeksi kirjoittelin. Tuli tuossa kesän jälkeen muutto ja jotenkin  koen, että on ollu "helpompi hengittää". Muutin Tuusulaan, matka kouluun kasvoi tuplasti, mutta oon 80 % onnellisempi. Mukavan rauhallisella alueella asun ja mikä ehkä kivointa niin en kuule pahemmin enää naapureita. Täällä voisi melkeen alkaa ommella keskellä yötä! Niin ja on tuo kissa täällä myös viihtynyt.

Koulussa menee hyvin ja valmistumista valmistellaan jouluksi. Super fiiliksissä siitä, vaikka nyt on hirveesti hommaa. Näyttöjä ja harjoittelua, jossa vielä joutuu / pääsee matkustelemaan kuvauskeikkojen takia. Toisaalta, en tiedä miten tulen jaksamaan päiviä, jotka tulee olemaan pitkiä. Etenkin kun päivärytmi on ollut se, että herään viideltä ja nukkumaan menen kasin jälkeen. Keikat sitten olisi iltapainotteisia. Ensi viikolla tulossa ensimmäinen keikka, josta pääsen lähtemään vasta klo 21 ja sieltä matkustaminen kotiin tulee kestämään kaksi tuntia. Ei oikeastaan innostaisi matkustaminen noin myöhään, yksin. Maalaan jo mieleen kuinka pahoin tulen voimaan seuraavana päivänä.

Superia tosin tällä hetkellä on myös se, että saan itse vaikuttaa työaikaan koululla. Ysin aamut aloitan monesti jo aikaisemmin ja lähden hyvissä ajoissa sitten kotiin. Palavereissä juoksua ollut, mikä toisaalta on mukavaa. Pystyy samalla harjoittelemaan tulevaisuudessa tapahtuvia asiakastapaamisia. Ainiin noista keikoista vielä, yksin en niihin ole menossa. Ekalle keikalle, jopa yritetään ohjaajaa saada mukaan. Tuon ensimmäisen keikan jälkeen sitten lähtisin tuleville keikoille vain luokkakaverin kanssa, hänkin jo vaihtunut toistamiseen. Eikä tämäkään kaveri kovin innostuneelta vaikuttanut, luulempa, että vaihtuu vielä uudestaan. Ja hyvä lähteä kuvauskeikalle, kun ei ole edes vilä valokuvausta ollut opinnoissa!! IIKS!